Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2012 ja toiminut sen jälkeen monipuolisesti sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, mukaan lukien erikoissairaanhoidossa.
Erityisosaamiseni painottuu mm. rintasyöpäkuntoutukseen, jossa huomioin kuntoutumisen koko hoitopolun ajan – aina diagnoosivaiheesta pitkälle toipumiseen saakka. Ymmärrän syöpähoitojen, kuten leikkausten, sädehoidon ja lääkehoitojen, vaikutukset kehoon ja toimintakykyyn, ja tuen sinua turvallisesti ja yksilöllisesti näissä muutoksissa. Minulla on vahvaa osaamista arpikudos- ja faskiakäsittelyistä, jotka ovat keskeinen osa myös syöpäkuntoutusta, kun on tehty leikkaus tai annettu sädehoitoja. Olen kouluttautunut lymfaterapeutiksi, ja hyödynnän osaamistani mm. turvotusten, kehon kireyksien ja epätasapainon hoidossa.
Lisäksi osaamiseni perustuu laajaan työkokemukseen ja koulutuksiin tuki- ja liikuntaelin- sekä neurologisen kuntoutuksen parissa. Minulla on kokemusta leikkausten jälkeisestä kuntoutuksesta sekä ylä- ja alaraajojen, niskan, selän ja muiden tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoidosta. Olen saanut erityisen hyvää palautetta leukanivel- ja purentaelinvaivojen sekä niska-hartiaseudun kuntoutuksesta.
Työskentelyotteeni on asiakaslähtöinen ja kokonaisvaltainen. Hyödynnän tarvittaessa kehon ja hermoston säätelyä tukevia menetelmiä osana kuntoutusprosessia. Minulle on tärkeää kohdata jokainen asiakas yksilöllisesti ja kunnioittavasti. Yhdistän työssäni manuaalisen terapian, terapeuttisen harjoittelun sekä toiminnalliset, käytännönläheiset ratkaisut kokonaisuudeksi, joka tukee turvallista ja vaikuttavaa kuntoutumista.
Toimin kuntoutusprosessissa kuunnellen, tukien ja kannustaen sinua kohti asetettuja tavoitteita niin työssä, arjessa kuin vapaa-ajankin toiminnoissa.
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni – myös silloin, kun kehosi on käynyt läpi suuria muutoksia.